Time to say goodbye to my eating disorder!

"Kiitollinen, siunattu, onnellinen.
Matkannu tänne ohi ongelmien.
Mietin miten mä ansaitsen tän kaiken,
mitä ikinä uskalsin toivoa, mä sain sen."

 

Nyt en voinut olla tulematta tänne kertomaan, oon niin monta päivää jo meinannut tulle kertomaan tänne tämän asian; MÄ PÄÄSIN KOULUUN!!!!!!

Mun elämä on suoraansanottuna kääntänyt kelkkan suuntaa kohti parempaa. Suunta on vain ylös! Viime perjantaina sain kuulla päässeeni kouluun, itkin, nauroin, itkin nauroin... Itken vieläkin, hymyilen ja jatkan nauramista. En käsitä, mitä hyvää mä muka olen tehnyt, että ansaitsen tän kaiken? 

Se, kun olen aina vähätellyt polikäynneillä hoitajalleni etteikö tämä jatkuva pettymys kun en pääse kouluun vaikuttaisi mielialaani tai sairauteeni... Kyllä se oikeasti on vaikuttanut!

Syöminen tuntuu oikeasti todella helpolta. Mulla on jokapäivä sama rutiini. Kotona aamupalaksi puuroa, koulussa lounas, koulussa välipalaksi protskupatukka, hedelmä tms. päivällisestä en jaksa puhua, koska sitä mä vaan en pysty syömään kun olen vetänyt töissä runsaan lounaan. Päivällinen on kuluneen viikon aikana ollut yleensä leipä juustolla. Iltapala on ollut yleensä leipä ja lasi mehua.

Tiedän, ettei energiansaantini ole niin ehkä riittävä, mutta musta mä voin oikeasti hyvin! Jaksan, tunnen nälän. Yritän koko ajan enemmän ja enemmän olla ajattelematta syömistä ja ruokailuja, koetan suhtautua niihin normaaleina hetkinä päivässä jolloin tankataan, että jaksaa. Eihän autokaan kulje ilman bensaa. En mä jaksa opiskella, jos maha kurnii eikä aivot saa rasvoja joilla ajatella. 

Kouluun meno on muuttanut monen asian elämässäni, tämä elämänmuutos tulee niin tarpeeseen. Välillä on tuntunut, että nyt mä en vaan enää jaksa. En jaksa sitä vastuuta mitä "aikuisena" oleminen vaatii, silti porskutin eteenpäin vaikka en olisi halunnut. En olisi halunnut lähteä kotoa, en olisi halunnut olla töissä, en halunnut mennä lenkille mutta kun oli pakko, jotta kuluttaisi kaloreita. 

Tiedän lihonneeni, soitin syömishäiriöklinikalle hoitajalleni, että pääsin kouluun ja sopimamme tapaaminen täytyisi siirtää, sillä se menee koulun kanssa päällekkäin. Aikaa siirrettiin hieman, eli 3:n viikon päästä menen polille. Suunnitteilla oli, että menen muutos nimiseen "kuntoutus-terapia-vertaistuki" ryhmään. En siis mene, sillä opiskelupaikka on aika kaukana täältä Helsingistä, enkä pysty olemaan poissa niin paljoa, että pystyisin ryhmään osallistumaan. 

En vieläkään vain ymmärrä, että MINÄ pääsin opiskelemaan. Minä, saatanan syömishäiriöinen ongelma"nuori". Mutta mä olen onnellinen, niin onnellinen! Olen saanut kuulla ihan suullista ja kirjallista palautettakin ystäviltäni ja tutuilta siitä, kuinka olen paljon iloisempi ja onnellisemman näköinen ja hehkun hyvää oloa.'

Ps. Tänään kun kävin töiden jälkeen kaupassa, teki mieli keksejä, seisoin ja vertailin varmaan 15 minuuttia otanko vai en, jos otan niin mitä otan ja miksi. Miksi tarvitsen turhia kaloreita herkuista. En ottanut keksipakettia, otin yhden pienen lakupatukan. Otin haukun ja heitin rosikseen. Jälkeenpäin kadutti, joten tein leivän lohella ja juustolla :) 

Vaikka nyt tuntuu, että olen onnellisin tyttö maailman päällä, niin ei mun syömishäiriö ole vielä selätetty. Prosessin työstäminen jatkuu, se voi jatkua vielä vuosia. Se saattaa kulkea aina mukanani. 

Ainiin mainitsen vielä tämänkin, irtisanoin kuntosali jäsenyyteni! se tässä vähän ahdistaa ja mietin vaihtoehtoja mitä alan harrastaa uudella paikkakunnalla kun sinne muutan. Aloitanko sieläkin kuntosalilla treenaamisen, vai jatkanko balettia? Voimistelua? 

Nyt valmistaudun uuteen viikkoon. Huomenna ja maanantaina olen töissä, sillä maanantain tunnit koululla peruttiin (jeee ;) )

Nauttikaa ihmiset elämästä, kaikille on annettu vain yksi elämä ja se täytyy elää täysiä! Vaikka elämä välillä ei ole reilua ja tulee vastoin käymisiä, usko itseesi, ja käännä kaikki heikkoudet hyödyksesi!